Mindflow

by - 21.53

Mulla on ollu hirvee hinku tulla taas kirjoittelemaan tänne, mut aina kun oon tän tekstikentän aukassu, ei oo yhtikäs mitään kirjotettavaa. Eikä kyllä oikeestaan ees ookaan mitään erikoista. En oo ees jaksanu kuvailla mitään, sillä puhelinta käytän tällä hetkellä pelkästään soittamiseen ja tekstareihin (tj5 että netti alkaa pelaamaan siinäkin). Kaiken lisäks tuntuu taas, että seinät kaatuu päälle. En tiiä, jotenkin kauheen hankala olotila.


Töissä on pitänyt aika kiirettä, eikä tää näemmä kulman takaa iskevä flunssakaan helpota yhtään mitään. Mä en ymmärrä, miks ihmeessä mä tunnen itteni tällä hetkellä kovin surulliseks, onnettomaks ja kaikkista eniten voimattomaks ? Tuntuu, etten voi mitenkään vaikuttaa mihinkään, vaan kaikki jutut menee silleen omalla painolla, ettei mulla oo mitään päätösvaltaa missään. Ja oonkin sitten vaan luovuttanu asian suhteen. Tänään kun tankkasin autoakin, jotenkin tuli sellanen fiilis, että mitä ihmettä mä tässäkin nyt teen. Mut siinä mä tankkasin, pohtien miks se letku on just vihreen värinen. Miksei se ois vaiks sininen ? (Haha huumori kukkii ainaskin vielä).


Musta tuntuu, että mun sisällä on sellanen musta aukko. Sellanen, joka koko ajan imee musta energiaa ihan jumalattomasti. Oon mietiskelly erinäisiä juttuja tässä, jahka oon aina sitä ehtinyt harrastamaan. Kauhea ikävä velloo sisällä, samaan aikaan myös syksyn tulo alkaa ahdistamaan. Vaikka sitä myös toisaalta odottaa kovasti tulevaksi. Suru alkaa hiipimään, kun tajuaa, ettei tota toista oikeesti oo sitten syksyllä tossa vieressä. Pikkuhiljaa mitä lähemmäs syyskuuta mennään, sitä enemmän ikävä ottaa ohjaksia. Oon muutenkin pohtinu, että mihin mä haluan, että elämä mut veis. Pitäiskö sitä alkaa suunnittelemaan etukäteen, vai antaa sen viedä omalla painollaan sinne, minne mun on tarkoitus mennä ? Annanko kohtalon johdatella täysin ?

Kaikkista eniten mua hämmentää se, että vaikka mulla on ympärillä monta mahtavaa ihmistä ja etenkin niitä läheisiä, tuntuu kovin yksinäiseltä tää mun pieni elämäni. Miksi ? Mulla ei oo aavistustakaan. Kuitenkin toisaalta on todella helpottavaa olla yksikseenkin jonkin aikaa, kun saa rauhassa vaan olla ja rutinoitua taas arkeen. Yksinäisyys on joskus ihan tervettäkin.

Kaiken lisäks muutamat muut pikkuasiat aina jaksaa ahdistaa mun pientä mieltä. Tässä kun ollaan melkoisen stressin vallassa menty tää viikko, niin jopa ykskin väärä sana, jonka on esimerkiks kaveris sanomana kuullu, on voinu vähän satuttaakin jopa. Tunneherkkyys. Välillä tuntuu, et pitäiskö vaan olla ihan hiljaa ja lopettaa. Kattoa, miten käy.


Pieni mindflow tähän iltaan. Kuvituksina toimii randomotoksia matkan varrelta. Mut kiteytettynä: asioilla on tapana järjestyä. Ehkä munkin asiat tästä selkiintyy ja järjestyy ajallaan. Sitä kuuluisaa aikaa siis vain kaivataan.

Psst ! Mut löytää nyt myös blogit.fi -sivuilta !

You May Also Like

0 comments