Missing

by - 20.53

Oon potenut huonoa omaatuntoa tässä jo jonkin aikaa. Huonoa omaatuntoa siitä, etten ole nähnyt Turun kavereita pitkään aikaan. Tässä on pikkuhiljaa alkanut vaikuttamaan myös siltä, että jotkut vähän jopa saattaa ottaa tän mun läsnäolemattomuuden (?) loukkauksena: yleensä oon käynyt vähintään kerran kuussa, nyt on mennyt jo tovi. Vaikken ihan itseä voi kokonaan tästä syyttää, niin sattuuhan se..


Tässä just alkukuusta piti lähteä Turkuun pitkästä aikaa opiskelijabileisiin. Noh, turns out jouduin sitten kuitenkin töihin, niin en lähtenyt sinne. Tästä sit pitkän tovin jubailtuamme ryhmässä, hieman ehkä jopa pienen turhautumisen jälkeen, sitten tuli taas sellainen fiilis, että kyllä mun on ihan oikeasti ikävä. Ikävä noita ihania ystäviä tuolla kauempana. Kuten yks ystävättäreni sen ilmaisi: mun elämä nyt vaan sattuu olemaan tällä hetkellä täällä pääkaupunkiseudullapäin, ja tulee tulevaisuudessakin olemaan. Meikäläistä on rajoittanut myös muun muassa raha ja autottomuus (omituinen sana), joten eipä tästä ihan heti tälleen extempore lähdetäkään mihinkään kuten ennen ois voinut. :D Tällä hetkellä mun elämä on yhtä vuoristorataa lähes kaiken suhteen: on töitä, koulua ja opparia, jotka verottaa hurjan paljon mun aikaani. Ehkä mä vähän kaipaan neuvoja näiden suhteen. Elämän suunnan valitsemisen suhteen. Kaiken suhteen.

Ystävänpäivänä tää ikävä tais pikkasen tulvia yli: vaikka mun poikaystävä siinä vierellä olikin, ajattelin auttamatta myös sitä, kuinka mielelläni esimerkiks viettäisin tuota päivää parhaan ystävän kanssa hömppäleffaa katsellen ja jädeä suuhun kippaillen (terkkuja :D). Jep, oon sekaisin I know. Ensin tahdon mahdollisimman kauas, ja nyt jo ikävöin koko paikkaa. Mut eikö se mee niin, että kun on tarpeeks kauan ollut poissa, ikävöi auttamatta takaisin ? Vaikka olis kuinka inhonnut mukamas paikkaa ennen. Vaikka mä voin aika varmasti sanoa, etten takas Turkuapäin oo muuttamassa, tulee sitä silti usein mietittyä. Mä kasvoin siellä, niiden upeiden ihmisten kanssa. Se on mun koti.


Anyway, ystävät merkkaa mulle oikeesti todella paljon. Oon tässä viimeaikoina vaan harmittavasti sulkenut taas itseni "tarkoituksella" ulkopuoliseks, ajatellen että pitää tottua siihen tulevaisuudessa. Miksi ? Miten muka paikkakunnan vaihdos voi vaikuttaa ystävyyssuhteisiin niin paljon ? Voi se, jos niin antaa käydä. Mä en tahdo, että niin käy. Tää on taas niin meikäläistä: "valmistaudun" pahimpaan. Muutenkin oon aina ollut vähän sellainen luonne, etten jaa omia ongelmiani muiden kanssa ja pidän kaikki sisälläni. Voitte sitten vaan arvata mitä käy, kun ne vihdoin ja viimein päästää ulos... Tän suhteen mä kaipaan vielä harjoitusta.

Vuoden 2012 jälkeen ystävillä on ollut erityisen suuri rooli mun elämässä: kun kaikki romahti, ne autto mut takas ylös. Voin sanoa, etten olis tässä ilman heitä. Kiitos kuuluu jokaiselle ystävälleni, tiedätte kyllä keitä olette. Kiitos, kun ootte jaksaneet meikäläistä, ja toivon mukaan jaksatte ja pysytte matkassa mukana vielä pidemmänkin aikaa. ♥

Pointti tässä tekstissä oli se, että mulla on ikävä mun ystäviä. Ihan jokaista. Aion nyt ottaa itteäni niskasta kiinni ja alkaa panostamaan niihin paaaaljon entistä paremmin. Ens kuussa pyrin edes kerran viettämään viikonloppua kotihoodseilla, ja nähdä pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni. And that's a promise.

You May Also Like

0 comments