10 things I love about myself

by - 18.03

Start living your best life-blogin ihana Elisa haastoi taannoin postauksessaan kaikki blogit tekemään listan kymmenestä asiasta, joita rakastaa itsessään. Kuten Elisa kertoi, surullisen harvoin oikeasti kehumme itseämme ja listaamme tällä tavoin niitä juttuja, eikä itsensä kehuminen automaattisesti tarkoita sitä, että elämä pyörisi vain oman napasi ympärillä. Kuten Elisa sanoi tekstissään: "Kun arvostaa itseään, on helpompi jakaa sitä huomiota myös muille."

Ja eikun siis omaa listaa tästä esille ! Tätä tehdessä tuli kyllä oikeasti sellainen olo, että hittovie mä pystyn mihin tahansa. Ja perhana niin mä pystynkin ! Tämän tekstin parissa tein myös yhden ehkä elämäni suurimmista päätöksistä, ja pystyn taas hengittämään paremmin.


1. Mun silmien väri, se on just eikä melkein täydellisen sininen!
2. Oon tunteellinen. Teen ennemmin niin, kuin sydän sanoo enkä kuten järki sanois. Sydämen äänen avulla oon tähänkin asti päässyt ja tehnyt suuret päätökset tunteiden avulla, ja mielestäni erittäin hyvin olen pärjännyt: esimerkiks muutto Lohjalle vaikka ois ollut vakiduuni Naantalissa, Skotlantiin lähtö, parisuhteet, kaikki reissut mitä oon tehnyt jne. Miksen siis käyttäisi tätä myös jatkossa ?
3. Osaan olla sekä erittäin hassutteleva että erittäin asiallinen. Mun hassuttelut menee välillä aivan överiksi, ja jotkut voi jopa miettiä osaanko mä edes olla asiallinen. Asiallisissa tilanteissa otan vakavamman asenteen käyttöön, ja olen erittäin virallinen. Osaan siis olla molempia tasapainoisesti.
4. Osaan nauttia sekä yksinäisyydestä että porukassa olosta. Mua ei oikeastaan haittaa ollenkaan, vaikka välillä jäisinkin yksin kotiin muiden lähtiessä viettämään iltaa baariin. Ja taas toisaalta viihdyn porukassa erittäin hyvin.
5. Olen erittäin ahkera ja sinnikäs yksilö. Teen aina kaikki hommat kunnialla loppuun asti ajallaan, enkä jätä niitä koskaan viimetippaan. Jos joku aiheuttaa mulle päänvaivaa, yritän ensin puskea sinnikkäästi niin ettei se enää vaivaisi.
6. Olen tyytyväinen itseeni, pidän kropastani enkä stressaa ulkonäöstäni turhia. Tykkään just tältä miltä näytän.
7. En ole draamasta tykkäävä ihminen, vaan usein konfliktitilanteen sattuessa haluan puhua asioista sen ihmeellisen nurkassakyräilyn sijaan. On huonoa, jos antaa itseään vaivaavan asian jäädä vaivaamaan itseään vielä pidemmäksikin aikaa.
8. Rakastan sitä, millaiseksi ihmiseksi oon tässä pikkuhiljaa parin vuoden sisään muuttunut. Olen enemmän minä kuin koskaan ennen. Osaan haastaa itseäni aika ajoin, eikä siitä ujosta ja hiljaisesta maalaistytöstä oo hirveästi enää jäljellä mitään. Oon just hyvä tällaisena kuin nyt oon, uskallan paljon enemmän tehdä erilaisia juttuja ja olla mukana.
9. Innostun todella helposti mua kiinnostavista jutuista. Joskus jopa alan niitä suunnittelemaan päässäni, vaikkei niiden toteutumisesta ole vielä varmaa tietoa.
10. En pelkää puolustaa itseäni tai läheisiäni vaikeissa ja tiukoissa tilanteissa.

Tehkää ihmeessä te muutkin tämä ! Ihan mahtavaa välillä keskittyä oikeasti niihin asioihin, joista itse oikeesti rakastaa itsessään. Sopiva itserakkaus on terveellistä, ja turhaan sitä itseään soimaa. Sulla on vain tää yks ainoa elämä elettävänä, miksi sä haluaisit haukkua itseäsi ja tehdä itsestäsi tietoisesti surullisen ?

You May Also Like

0 comments