Dark days

by - 21.39

Tää kesä on ollut mulle vaikea. Todella vaikea. On vaatinut jotenkin ekstrapaljon voimaa puskea tää kesä läpi, kun samaan aikaan elämä on koetellut mitä ihmeellisimmillä ja kamalilla vastoinkäymisillä. Yleensähän kesä on sitä parasta aikaa ja kaikki hehkuttaa, kuinka onnellisia ja iloisia ne on. Mulla on ollut täysin päinvastoin.


Päällimmäisenä tulee mieleen tää kipeysputki, jota on jatkunut jo pienen ikuisuuden. Kun sitä vihdoin ja viimein ajattelee olevansa taas elämänsä voimissa, jokin puskee ja kaataa sut takas maahan. Väkisinkin alkaa mieli synkkenemään ja voimat loppumaan, kun joutuu jatkuvasti taistelemaan vastaan. Oon itkenyt enemmän kuin koskaan näiden parin kuukauden aikana, tyyliin kaikki nekin itkut, jotka oon joskus sivuuttanut ja tukahduttanut. On ollut paha olla. Todella paha olla. Oon viettänyt öitä miettien, loppuuko tää voimattomuus koskaan.

Mulla on mennyt suurin osa kaikista hauskoista tekemisistä ohi, koska oon potenut huonoa oloa tai muuta kipeyttä kotona tai oon ollut yksinkertaisesti aivan loppu. Tai sitten tietysti ollut töissä, joka nyt on ymmärrettävää. Oon saanut diagnoosiksi jännitysniskan, joka ajan myötä tulee häviämään. Kuinka pitkän ajan, sitä ei osata sanoa. Olen kaikkeni tehnyt, jotta tästä päästäisiin yli. Olen jopa häirinnyt omaa äitiäni, joka parhaansa mukaan on mua auttanut liikesarjoillaan. Mutta silti se jaksaa koko ajan muistutella itsestään, ja vietän unettomia öitä. Tää on alkanut jopa häiritsemään mun jokapäiväistä elämää, eikä työnteosta kunnolla tuu enää mitään. Oon ollut väsyneempi kuin aikoihin, välillä on ollut vaikeaa yksinkertaisesti nousta sängystä ylös. Oon joutunut vetämään ensimmäistä kertaa ikinä pienen elämäni aikana unipillereitä, jotta saan unta öisin. Uupumus. Koko kroppa huutaa lepoa. Auta armias kun tää kuu on loppu, lepään niin kauan kuin kroppa vaatii. Lupaan sen jo sille nyt. Lupaan pitää siitä parempaa huolta kuin ikinä.

Jonkin sortin masennus on siis iskenyt näiden useiden vastoinkäymisten takia, ja tästä on vaan päästävä yli. Oon yleisesti kuitenkin positiivinen ja iloinen tyttö, mutta tällaiset jatkuvat vastoinkäymiset on käyneet mun voimilleni. Tiettyyn pisteeseen asti sitä jaksaa ottaa tällaista vastaan, kunnes romahtaa kokonaan lattialle. Nyt mä yritän keräillä parhaani mukaan taas niitä palasia kokoon, ja toivon ettei ne romutu vähään aikaan taas lattialle kerättäväksi.

Kaiken tän keskellä mut on pitänyt järjissäni mun rakas ja ihana poikaystäväni. Kuinka monet yöt oon sen olkapäätä vasten itkenyt, kuinka monet kerrat hän on vaan halannut mua ja antanut mun purkaa pahaa oloa, kuinka monet kerrat se on mulle kiikuttanut ties mitä, jotta jaksaisin. Hän on jaksanut mua tsempata ja tukea, viedä läpi tän raskaan ajan. Auttanut jaksamaan, hoivannut mua. Mä en vois olla enempää kiitollinen hänelle.

Myös ystävät ovat jaksaneet mua tsempata ja tukea, viedä ajatukset muualle tästä jatkuvasta kivusta ja uupumuksesta. Kiitän myös heitä koko sydämestäni: Kiitos. ♥

Kaiken tän keskellä oon kuitenkin harjoittanut itseni läpikotaista tutkiskelua sekä kropan kuuntelemista, kuunnellut voimauttavaa musiikkia, screenshotannut voimalauseita luurin täyteen, lukenut inspiroivia blogeja ja yrittänyt niiden avulla nousta täältä pohjamudista takaisin valoon. Kaiken tämän pahan olon keskellä mä vielä jaksan kuitenkin sisimmässäni uskoa, että kaikki tulee vielä järjestymään parhain päin. Tällä kaikella on jokin tarkoitus, jokin syvempi tarkoitus, jonka mä vielä jossain vaiheessa tajuan. Niin tyhmältä kuin se ehkä kuulostaakin.

Elämällä on hassu tapa yllättää just sillä sekunnilla, kun sitä vähiten odotat. Kaiken pahan jälkeen on pakko tulla myös jotakin hyvää.


You May Also Like

2 comments

  1. Paljon voimia ja haleja sulle♥ Tekstisi kosketti mua todella paljon, sillä olen myöskin kärsinyt niska/hartijakivuista, nyt tulee täyteen kaksi vuotta. Olen käynyt lääkärissä ja saanut paljon kipu- sekä lihaksia rentouttavialääkkeitä, mutta tuntuu, ettei niistä ole ollut minkäänlaista hyötyä. Välillä on ollut parempia hetkiä, mutta välillä taas niitä helvetillisiä kiputiloja. Oireesi kuulostavat ihan omiltani, vaikken ole minkäänlaista diagnoosia lääkäreiltä saanut. Luulevat kai, että mulla on ihan perus hartijajumi.:p Säännöllinen hieronta ja fysioterapia saattaisivat myös auttaa, itse en ole saanut itseäni vieläkään niskasta kiinni, mutta kun kivut eivät ole loppuneet, pitäisi kai kokeilla. Tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti sulle Silja <3 Jep, mullakin mennyt silleen että välillä parempi ja välillä taas pahenee, ärsyttää kun aattelee että jee nyt nää lähti mut sitten ne iskeytyykin takas... Mä aloin tosiaan fyssarilla nyt käymään säännöllisesti, ja hän lupas mut pistää kuntoon. Ja hänen antamat liikkeet alkavat jo auttaa todella paljon, että suosittelen myös sulle käymään fyssarin juttusilla. :) Tsemppiä myös sulle, kyllä me selvitään näistä ! ♥

      Poista