Naantalipäivä med Hanna

30.7.14

Tiistai oli varattuna Hannalle, ja me päätettiin jo ajoissa lähteä liikenteeseen. Päätettiin lähteä Naantaliin, kun kerrankin oli ihana ilma ! Käytiin sitten vanhan työpaikan kautta hommaamassa vähän syötävää ja juotavaa, ja istahdettiin biitsille.





Siinä me istuskeltiin likemmäs kolme tuntia, juoruiltiin ja uitiin ja nautittiin auringosta. Perus taas, että aika kuluu niin nopsaan. :D Jossain vaiheessa meitä alkoi hieman hiukoa, ja päätettiin mennä käymään Café Amandiksessa hakemassa herkulliset vohvelit. Ja ne maistukin ihan taivaallisilta !






Sieltä sitten matka jatkui masut täynnä rantaa pitkin kävellen kohti Muumikauppaa, joka olikin viime kerrasta kokenut muodonmuutoksen. Onhan siitä tosiaan muutama vuosi aikaa, kun viimeks oon tuolla kyseisessä kaupassa käynyt.... :D Siitä vielä pikaisesti käytiin Pop Up Shopissa katselemassa, ja lähdettiin käpyttelemään autolle.


Pressa paikalla Kultarannassa !






Hanna ihan pähkinöissä, kun pääsi Muumikauppaan. :D





Käväistiin vielä Turun päässä Iittala Outletissa, mutta tällä kertaa ei tarttunut mitään mukaan. Siitä mä sitten heitin Hannan kotio ja lähin itsekin kotiin äidin pöperöitä vetämään.

Superkiva päivä superkivassa seurassa, dankke Hanna ! :) ♥

You Might Also Like

0 comments

Popular Posts

Recommendation

Doing good

Ootteko te tienneet tällaisesta jyväskyläläisestä yrityksestä kuin RIVA Clothing ? Mä törmäsin tuohon Norppa-huppariin some...

Exchange blog from Scotland