Photos from Helsinki

7.10.16


Yks päivä käväistiin Helsingissä hengailemassa ja hieman kuvailemassa sitä sun tätä, ja tällaisia random räpsyjä tuli otettua sieltä. Tuo vikan kuvan kakku Fazer Caféssa oli ihan törkeän hyvää ! Tällä hetkellä nuo maisemat näyttää hiukan erilaiselta, kun puut on puhjenneet ihanaan väriloistoon. Niistäkin on jo kuvia olemassa, mutta niitä katsellaan sitten tuonnempana. Jasiis en edes tiennyt, että Töölönrannassa oli noita joutsenia ja muita lintueläimiä noin hitokseen ?! Hyvä kun eivät kimppuun hyökänneet. :D

Huomenna alkaa meidän viikonlopun getaway Suomesta, kun lähdetään tuohon etelänaapuriimme Viroon visiitille. Poikaystävän sanoin: "tätä on odotettu!" Tähän väliin tää pako Suomesta tuntuu musta erittäin hyvältä ja ajankohtaiselta, saa hieman etäisyyttä tähän läppäriinkin. Oon meinaan tuijottanut tätä lähes 24/7 noiden kaikkien koulujuttujen ja opparin tekemisen takia. Muthei, enää yks teksti kirjoittamatta (sitäkin oon jo aloitellut kolmen sivun verran), ja sit ois nekin vikat kurssit siinä. Meikäläinen sai tällä viikolla hieman huonoja uutisia, kun selvis, etten valmistukaan joulukuussa alkuperäisen suunnitelman mukaan (minusta riippumattomista syistä). No mutta, tammikuussa uus yritys. Otetaan tämäkin asia näin hymyn päivänä positiiviselta kantilta ! Voin kyllä kertoa, ettei se positiivista ollut kun nuo uutiset sain... Anyway, valmistun silti etuajassa. Onpahan kiva uuden vuoden lahja ittelleni ! Mun elämässä ei tällä hetkellä oikeestaan mitään muuta oo kuin kouluhommia, erittäin mielenkiintoista siis. :D

Blogin ulkoasuun pientä kommenttia: Älkää ihmetelkö, jos tämä on aivan sekaisin. Oon täällä yrittänyt vääntää vähän uutta ilmettä, mutta auttamatta aika ei oo ollu mun puolellani. Siks tää ehkä jollain tasolla näyttää vielä kovin keskeneräiseltä, pahoitteluni siitä ! Nyt kun tää Tallinnan reissukin tähän sattuu, niin katsotaan jahka ens viikolla saisin aikaiseksi tehdä ihan loppuun asti nää muokkaukset. Peukut pystyyn !

Oikein kivaa viikonloppua kaikille tasapuolisesti <3

You Might Also Like

0 comments

Popular Posts

Recommendation

Doing good

Ootteko te tienneet tällaisesta jyväskyläläisestä yrityksestä kuin RIVA Clothing ? Mä törmäsin tuohon Norppa-huppariin some...

Exchange blog from Scotland